The K i n g d o m of Päiväkirja  

   Rakas päiväkirjani..
   
12.6.2006 Nyt ilmeisesti alkoi helteet (hetkeksi sanoo äiskä) ja minä sain hienon uima-altaan. Äiskän kanssa oltiin tänään pihassa ja minä vähän polskuttelin. Melkein viikon olen kontannut jo ihan oikeesti, eli siis lujaa ja en viitsi enään paljon ryömiä. Välillä meinaan seistäkin niin etten huomaa pitää mistään kiinni ja se onnistuu hienosti niin kauan kunnes kaadun pepulleni.
Viikonloppuna oli ihan kivaa kun oltiin särkänniemessä, paitsi että minä kyllästyin kaikkeen nopeesti ja lopulta isi ja äiskä kyllästyi kitinääni ja lähdettiin kotio. Oikeestaan vähän harmittaa kun jonotettiin just vanhoihin autoihin ja lähdettiin ihan kesken kaiken. Lemmenjoella olin niiden mielestä jo ihan kiukkupussi niin ei niitä sitten enään huvittanut "hauskanpito".
Tarmokin oli särkänniemessä, mutta meikäpojalla oli sellainen tahti että koko ajan piti olla menossa, niin ei osuttu sitten koko ajan samaan paikkaan. Delfinaariossa piti kanssa käydä, mutta kun en tykännyt jonottaa edes viittä minuuttia, niin epäilivät etten jaksa puolen tunnin esitystä - mitäs antoivat jätskiä, meitsi alkoi hyperaktivoimaan!
Nyt muuten tapahtuu jänniä, isi ja äiskä suunnitelee meitsille hiekkalaatikkoa ja ne tilas tänään rekka-autollisen hiekkaa. Joo joo, en liioittele yhtään, kyllä ne sanoi että rekka-autollinen hiekkaa on tulossa pikapuoliin. Äiskä pyysi oikein vapaapäivänkin töistä että pääsee rakentamaan minulle sitä ihanuutta!
Työntökärry on muuten ihan ehdoton juttu! Isi tai äiskä aina kääntää sen ympäri kun törmään johonkin ja naureskelen koko ajan kun päästelen sillä menemään. Kerran kokeiltiin ilman kissanhiekkasäkkiä, mutta kaaduin ja se laitettiin takaisin. Siksi kaikissa kuvissakin näkyy se säkki jos joku ihmettelee.
   
27.5.2006


Tarmo
Terve taas kaikille täältä Tampereen korvesta. Vaikka päiväthän meikä viettää Päivänkorentojen kanssa. No ei isi ja äiskä minua mihinkään joen rantaan jätä - siellä varmaan on kanssa päivänkorentoja, vaan tuo on meidän ryhmän nimi päiväkodissa. Yritän pistää siellä kaikki muut ojennukseen, mutta se tuppaa olemaan hankalaa kun kaikki muut kävelee niin ne pääsee pakoon.. Muutaman kerran olen jo seissyt ilman tukeakin ja vaikka en paljon ota vielä askelia niin kaikki on kyllä sitä mieltä että lähden kohta varmaan kävelemään. Konttauskin sujuu kyllä, mutta se ei kiinnosta niin paljon kuin ryömiminen - käytän sitä siis enempi lyhyellä matkalla (metri).
Nyt odotellaan että päästään Tayssiin korvalääkärille, ne on puhunut että mulle laitettaisiin jotkut putket korviin. Vähän kyllä huolestuttaa, kun ne putket mitä olen nähnyt näissä meidän raksahommissa on ollut aika isoja, entäs jos mun korvia ei näy enään ollenkaan jos ne putket on niin isot? Mites sitten voi pitää aurinkolaseja jotka kuulemma saan pian - saako niitä korvian taakse jos korvia ei edes näy..? No ne lupas että kivut hellittää niillä putkilla, että ei kai se sitten haittaa vaikka olisinkin vähän hassun näköinen.
Ens kuussa minulla alkaa toimintaterapia. Olen yrittänyt toimia niin aktiivisesti kuin jaksan, mutta siltikin kuulemma tarvitsen siihen toimimiseen terapiaa.. vai olikohan se toisin päin - jos toiminkin ihan liikaa. Isin ja äiskän mielestä toimimiseni on kuulemma liiankin aktiivista, ehkä niiden mielestä kun ei ne oikein tee mitään! Kannan niille leluja iltaisin minkä jaksan, mutta ei ne niillä mitään tee! Äiskän kanssa meillä on ollut semmoinen uusi leikki kyllä missä se menee hukkaan ja sitten meikä löytää sen. Se on vaan aika huono siinä, kun sillä on vaan kaksi hukkapaikkaa..
   
29.4.2006 Ohhoh, jopas vierähtikin monta viikkoa jopa kuukausia tuossa välissä! Siitä saatte kyllä syyttä ihan täysin äiskää. Se meni töihin uuteen työpaikkaan tammikuun puolessa välissä ja on tehnyt aika paljon ylitöitä. Lisäksi se alkoi opiskelemaan jotain data-juttua, niin ei se ole sitten kerinnyt sivuja päivittelemään. On se ollut kivempi sillai niin se on illalla kerennyt olla vähän minunkin kanssani..
Olen oppinut vaikka mitä tässä välissä! Täytin kokonaisen vuoden ja sitä juhlittiin kaksi päivää putkeen. Käykää katsomassa kuvia (12kk) kun poseeraan vauvakavereideni kanssa. Siinä kuvassa jossa istutaan kaikki neljä, niin ensimmäinen vasemmalta on serkkuni Aamu, sitten on paras kaverini Tarmo, sitten on tyttöystäväni Fiia ja tietenkin minä.
Osaan jo mennä itse istumaan ja nousta seisomaan tukea vasten. Muutaman askeleenkin otan sivuttain sohvaa vasten ja välillä osaan siitä pyllähtää pyllylleni jo ihan pehmoisestikin. Kontatakin osaan pikkuisen, vähän kuin vahingossa, mutta pääasiassa etenen vielä ryömimällä kun se on jotenkin kätevämpää kun on tekniikka hyvin hallussa. Juttuni ovat lisääntyneet aika paljon ja eilenkin sanoin äiskälle että "äiti, kato". Ainakin äiskän mielestä se kuulosti ihan siltä ja kyllä minä niin sanoinkin!
Nyt eletään muuten jännää aikaa, kaverini Ilpo-Annikki syntyy päivänä minä hyvänsä! Nyt ollaan jo viikon yli lasketusta ajasta, eli pakkohan sen kohta on tulla!
Päiväkodissa on muuten ihan ylikivaa, suosittelen sitä kyllä kaikille alle 7 vuotiaille! Viime viikon olin kipeä ja jouduin olemaan kotona koko viikon, mutta torstaina olin jo aika hyvin toipunut ja olin vähän aikaa päiväkodilla kun isillä ja äiskällä oli siellä neuvottelu minun jatkohoidon suhteen. Yksi tyttö ryhmästäni tuli heti halaamaan ja silittämään poskeani kun menin sinne eikä se ollut minua edes paljon vanhempi! Sitten me siellä leikitään ja lauletaan paljon ja ulkonakin on kivaa vaikka en vielä osaakaan kävellä.
   
11.1.2006 Nyt olen nukkunut omassa huoneessani yksinkin jo kolme yötä! Ja kahtena jälkimmäisenä en ole herännyt ennen aamua olleskaan, eli vasta joskus seitsemän jälkeen tai puoli kahdeksalta. Neljällä tutilla pärjää ihan kivasti, ei tartte huudella äiskää tai isiä vaikka yksi tutti hukkuisikin.
Isi ja äiskä kyllä vähän ihmettelee kun herään omassa huoneessani ihan jutellen ja niiden huoneessa heräsin usein itkien. Mutta kun minun huone nyt vaan on paljon kivempi!
Olenkos muistanut mainita että sain kaksi uutta hammastakin? Ne tuli nyt ylös keskelle, eli ylhäällä on jo neljän hampaan purukalusto ja alhaalla vasta kahden. Näkisittepä millaisia jälkiä niillä saa tehtyä DVD-koteloihin!
Sain muuten hoitopaikankin, eli pääsen Hervantaan päiväkotiin vain kilsan päähän äiskän ja isin työpaikoista. Tosi kiva juttu, niin voin vaikka käydä niitä moikkaamassa joskus, tai ehkä me voidaan tehdä lounastreffit!
Toivottavasti teillä kaikilla on lähtenyt uusi vuosi kivasti liikkeelle!
   
5.1.2006 Ensimmäinen yö omassa huoneessani sujui ihan kivasti. Nukahdin tosi helposti, sain kyllä valvoakin melkein yhdeksään. Muutaman kerran heräsin ja pelästyin missä olin, mutta äiskä onneksi tuli heti silittämään. Jossain vaiheessa se äiskä oli ilmestynyt viereen nukkumaan, kun heräilin aamuyöstä joitakin kertoja niin se oli tosi nopeesti antamassa tuttia. Aamulla sain vielä nukkua äiskän kainalossa ja se lupasi ensi yönäkin nukkua vieressäni.
Fysiotäti tuli heti aamulla, en ehtinyt Vilttitossun ja Heinähatun jälkeen katsella Teletappejakaan kovin kauaa. Mutta jumppaaminen oli kyllä kivaa ja olin jo ihan tervekin. Ryömin oikein kauheeta vauhtia eteenpäin kun täti näytti minulle lempikirjaani. Isin kanssa me sitten leikiskeltiinkin paljon päivällä.
   
4.1.2005 Äiskä kasasi tänään sen kirjahyllyn ja isi sen tv-tason. Samalla äiskä järjesti kaappini kun sain sinne kaappilevyjäkin lisää ja uudelleen järjesteli huoneeni. Rahtasivat sinne sitten pinnasänkynikin ja oli aika kummallista makoilla siinä sängyllä kun maisemat oli ihan erinäköiset..
Päättivät muuttaa minut omaan huoneeseeni kun minulla on ollut öisin vähän nuhaa ja tänään oli kuumettakin ja olin aika känkkäränkkä. Meitsin huoneessa kun on jostain syystä raikkaampi ilma ja sinne kun ei päästetä edes kissoja niin voi olla öisin muutenkin mukavampi hengittää. Vähän jännittää kyllä että kuinka pärjään uudessa huoneessani, mutta äiskä lupasi nukkua ainakin ensimmäisen yön vieressäni - siis ei pinnasängyssä kuiteskaan.
Se on kuulemma muutenkin ollut häiritsevää kun herään kaikkiin ääniin - isi ja äiskä kun ei mene vielä kahdeksan-yhdeksän aikoihin nukkumaan niinkuin minä. Välillä ihmettevät kun minulla pitäisi olla keskivaikea kuulovamma ja kuulen niin hyvin kaiken, mutta ehkä minä olen vain herkkäuninen.
   
3.1.2005 Aamupäivällä kun oli aika mennä päikkäreille lähdimmekin ajelemaan johonkin ihan älyttömän kauaksi. Ei se pitkä matka minua haitannut ennen kuin ihan loppumetreillä kun olisin halunnut jo vähän venytellä. Määränpäässä oli semmoinen iso rakennus jossa luki Ikea. Meillä meni siellä tosi monta tuntia ja vielä enemmän euroja kun löytyi kaikkea mukavaa ja huipputärkeetä tietenkin. Minä sain oman kirjahyllyn johon mahtuu kaikki kirjani ja muutama lelukin ja isi ja äiskä sai uuden tv-tason jossa on lukittavat ovet - kuulemma minun takiani. En kyllä ymmärrä miksi heitä olisi häirinnyt se kun välillä laitan teletapit itse päälle.. Ne kun lähtee monesti ihan vaan virtanappia painamalla. Mutta oli kyllä ihan kiva päivä!
   
1.1.2006 No jopas menikin aikaa tuossa välissä! Eiköhän äiskä taas kirjoittele vähän useammin, ellen pidä sitä vaan liian kiireisenä. Tässä on tapahtunut kuukauden aikana paljon vaikka mitä, enkä kaikkea ehkä muistakaan mutta kerronpa ainakin jotain.
Olen ollut aika kiltti poika, varsinkin ennen joulua kun ne tontut hiiviskeli tuolla ulkona. Sitten joku sanoi että ne hiiviskelee siellä vielä joulun jälkeenkin, niin olen ihan varmuuden vuoksi yrittänyt olla melko kiltisti. Pakkasilla kyllä koeteltiin meikäpojan kärsivällisyyttä kun en päässyt ulos nukkumaan, mutta suostuin sitten nukkumaan vaunuissa eteisessä mikäli minulla oli toppapuku kuitenkin päällä. Mikään muu vaihtoehto ei kertakaikkiaan käynyt vaikka isi ja äiskä muutaman tunnin yrittivätkin. Fiiakin oli meillä oikein yökylässä ja meillä oli tosi kivaa paitsi että Fiia tuli pikkusen kipeäksi.
Jouluna isi haki meille kuusen sisään ja se oli aika omituista vaikka kissat tuntuivat kyllä tykkäävän. Kaikkein parasta oli kuitenkin joulusauna ja sitten ne lahjat. Tai lahjoissa en siitä sisällöstäkään niin perustanut. Lahjoja sain kyllä tosi paljon vaikkei isi ja äiskä ostaneet minulle kovin montaa lahjaa, niitä oli nimittäin jotain 22 yhteensä! Kiitoksia oikein paljon kaikille joulupukin apureille!!
Äiskä sai muuten työpaikankin ja minä pääsen sitten hoitoon, vähän kyllä jo jänskättää kun siellä on niin paljon kuulemma muita lapsia, mutta kyllä minä siellä pärjään! Tämän kuukauden lopussa minusta tulee sitten ihan oikea tarhalainen, onneksi on reput sun muut valmiina.
Kuusi heitettiin pihalle jo ennen uuttavuotta kun Touho-kissa yritti laittaa sitä sileäksi. Uutena vuotena olikin aika jännää kun käytiin lähiseudun lapsiperheiden kanssa raketteja paukuttelemassa ihan pimeellä vasta illalla seitsemältä. Oli aika jännä katsella sitä pauketta ja väriloistoa! Tarmokin oli vanhempineen meidän kanssa, mutta Tarmo veteli sikeitä ihan koko ilotulitusnäytöksen ajan - ja väittävät että minulla on kuulovamma..
   
4.12.2005 Päivällä leikiskelin mummin kanssa ja meillä kului aika ihan mukavasti. Isi ja äiskä kävi sillä välin lisärakennuksessa vähän sekottelemassa.. tai siltä siellä ainakin sitten näytti. Jotain tavaraa ne kuulemma katteli kirpparille, että sais vähän nurkkia tyhjennettyä turhasta roinasta.
Tänään oli melkoisen kylmä päivä, meillä taisi pakkasta olla jotain viisi. Nukuin silti ulkona reippaasti päikkärit ja kysyn vaan kuinka moni aikuinen menee ulos nukkumaan viiden asteen pakkasella??!
Illalla aloin sitten taas tekemään hampaita nukkumaanmenon jälkeen. Isi ja äiskä oli ihan hätää kärsimässä kun huusin kuin syötävä jonkun kolme varttia putkeen vähintään. Mikään ei oikein meinannut auttaa ja äiskä jo kerkesi huolestuun kulkeeko se henki kohta enään ollenkaan, mutta kipulääke kun alkoi vaikuttamaan, niin minä pikkuhiljaa rauhotuin. Sitten kyllä vaadin että sain katsella teletappeja vielä toiset kolme varttia - varsinkin satutätiä - ennenkuin suostuin menemään takaisin nukkumaan.. Isi kyllä yritti aikaisemminkin mutta uskoi hyvin nopeesti että se ei käy..
   
3.12.2005 Meitsi on viimeaikoina ollut oikein tosi hyvällä tuulella, naureskelen paljon enemmän kuin aikaisemmin. Toisaalta naureskelen myös silloin kun olen tosi väsynyt..
Käytiin tänään Mikko-serkun synttäreillä, meikäläisen mittapuun mukaan se on vanha! Niin ja iso poika, meitsistäkin tulee vielä joskus niin iso. Minä olisin tykännyt valita Mikolle lahjaksi sellaisen kehysjutun jossa on vaaleanpunainen turkisreunus - isi ja äiskä ei suostunut, ei kuulemma ole oikein poikien juttu.. Olenhan minäkin poika ja mielestäni se oli hieno!
Vauvauintia ei ollutkaan tänään ollenkaan, aika mälsää. Siellä oli kuulemma joku masiina hajonnut joka kuorsaa tai kroolaa tai jotain semmosta.. en minä kyllä semmoista laitetta tarvitse kun osaan uida ihan muutenkin kun vaan joku pitää kiinni, mutta ehkä ne uimaopettajat ei sitten osaa.
   
2.12.2005 Äiskä sai tänään valmiiksi minulle ompelemansa isojen poikien takin, siinä on mustaa ja oranssia ja näytän heti 2 kuukautta vanhemmalta se takki päällä. Muutaman kuukauden päästä taidan yrittää pääsisinkö paikalliseen baariin sisälle se takki päällä.. ai niin, pitäis oppia ensin käveleen, ei se taida muuten mennä läpi - höh.
Käytiin tänään Tayssissa ravitsemusterapeutilla kun meikän kasvu on ollut vähän seurauksessa. No, minä saan kaikkia ravintoaineita ihan kivasti, rasvaa kuulemma saa lisätä, mutta se täti sanoi että ihan hyvältä näyttää eikä poskien takaapäin tarvi näkyä.. No aikaisemmin se olikin pituuskasvu joka mietitytti, mutta olen minä yhtä pitkä kuin Elsa korkea, ihan sopivasti siis.
   
1.12.2005 Tänään avattiin joulukalenterien ekat luukut! Äiskä vaan huijasi minua kun se avasi Haribo-kalenterin luukun ja söi ne karkit itse enkä minä saanut mitään! Näytti vaan jotain kuvia luukusta typerä virne naamalla, enkä minä niistä perustanut yhtään. Yritin sitten potkaista sitä kalenteria että veisi sen kokonaan poies..
   
30.11.2005 Äiskä pahoittelee kun ei ole päivitellyt sivuja, sillä on ollut paljon kaikkee muuta kun äitiyslomakin loppuu nyt parin päivän jäästä ja äiskä jää työttömäksi.
Tässä on tapahtunut vaikka mitä! Pappa osti minulle Kimi Räikkösen paidan, se on tosi hieno. On se vielä iso, mutta äiskä otti jo jotain kuvia ja lisää niitä pian kuvagalleriaan. Serkulla oli ristiäiset ja sai kyllä nätin nimen vai mitä olette mieltä Aamu nimestä!
Minulla oli kuumetta yhtenä yönä viime viikolla melkein 39 astetta ja olin silti tosi reipas. Äiskä kyllä hössötti siinä sängyn vieressä kun sillä on tapana aina hiplata mun niskaa tai otsaa ohimennen vaikka yritän nukkua.. Kai se tarkistaa lämpötilaa ja olihan se ihan hyvä nyt kun oli kuumettakin. Sain kuumelääkettä ja vähän maitoa päälle ja seuraavana päivänä olin jo ihan pirteä poika.
Äiskä huomasi tänään että olen saanut kaksi uutta hammasta ylös! Nyt minulla on siis kaksi hammasta alhaalla ja kaksi ylhäällä. Yhteensä siis ainakin neljä!
Elsa loukkasi jalkansa ja se venähti, sitä se on sitten ontunut jo aika kauan ja eläinlääkäri-setä antoi sille särkylääkettä ja liikuntakiellon. Onneksi Elsa tykkää maata paljon nojatuolissa..
Eilen laskettiin isin ja äiskän kanssa mäkeä ja minäkin siis sain laskea - en tosin ihan yksin. Siitäkin tulee kuvia kuvagalleriaan pian. Isi ja äiskä hihkui mäessä innoissaan mutta meikä oli ihan lunkisti ja vähän oikeestaan ihmettelin että mikä idea siinä oli..
Reilu viikko sitten opin istumaan ilman tukea! Tiiättekö se on tosi kivaa, kun voi leikkiä molemmilla käsillä ja vaikka samalla katsella telkkua.
Tayssistakin tuli lappusia ja niiden mukaan motorinen kehitykseni on 6-7 kuukautisen tasolla. Äiskä ei oikein allekirjoita tuota, koska kehityserot on niin isoja ainakin mitä on muiden äitien kanssa jutellut että en minä äiskän mielestä vielä ole ikäisiäni huonommin kehittynyt, mieluummin siellä hitaimpien tasolla vain. Mutta ne nyt on vaan lappusia eikä muuta.. Vaikka kyllä äiskän tuntemista vauvoista on suurin osa lähtenyt konttaan kuulemma jo melki 2 kuukautisena tai ainaskin tosi aikasin..
   
18.11.2005 Opin ihan uuden taidon tänään! Osaan heiluttaa! Opin sen kaupassa ja ihmiset ihmetteli kun me vaan käveltiin ja heiluteltiin ja äiskä sanoi hei-hei.. Vähän minä menen välillä sekaisin että koska pitää taputtaa ja koska heiluttaa, mutta kyllä se siitä selkiintyy. Illalla minä olin kyllä jo unohtanut heiluttamisen, mutta se johtui siitäkin että kotona on kivempi taputtaa.
Tänään minä sain ensimmäisen TiTi-nalle DVD:ni, tosin minä en nähnyt sitä vielä ollenkaan. Jos vaikka huomenna pääsisin sitä jo katselemaan. Isi ja äiskä päätti ostaa minulle sellaisen kun olen teletapeissa pitänyt eniten niistä välipätkistä missä lapset aina puuhailee kaikkia juttuja.
   
16.11.2005 Aamupäivällä lähdettiin vauvakinoon ja siellä odottelikin jo Tarmo, Fiia ja serkkulikka äiteineen. Se oli vähän mälsä leffa, ja yritin viihdyttää äiskää mahdollisimman paljon ettei sen tarvinnut katsella niin mälsää kuvaa. Teletappejakaan sieltä ei tullut ollenkaan!
Onneksi leffan päälle päästiin hampurilaisille serkkulikan kanssa ja äiskä antoi minullekin vähän hampurilaissämpylää. Ihan pari pientä palaa suuhun, sen verran että makua sain. Se oli muuten aikas hyvää.. Kierreltiin siinä jonkun aikaa ja sitten mentiin vielä tyttöystäväni luokse, ai niin ettehän te voi tietää ketä tarkoitan kun niitä on niin monta, mutta siis Fiian luokse.
Siellä oli tosi kivan näköistä - ei olla käyty aiemmin ja talo oli tätejä täynnä. Kyllä minä niille taputtelin minkä kerkesin ja Taina-täti minulle taputteli takaisinkin.
   
14.11.2005 Tayssissa oltiin tänään vaihteeksi neurologian puolella. Tosi kiva fysiotäti leikki kanssani jonkun aikaa samalla kun sopivat jatkosta, eli terapiaa jatketaan ja katsotaan miltä näyttää, jotta tarvitsenko jotain apuvälineitä vai opinko itse istumaan, konttaamaan ja kävelemään. Eivät kauheesti riskeeraa tuon kehityksen kanssa.
Hoitajan kanssa juteltiin samalla kun vaihdettiin kakat vaipasta uuteen, tai siis vaippa uuteen. Mitatkin otettiin siinä samalla. Sitten tulikin lääkäri ja siinä meni aikaa leikkiessä ja jutellessa. Painoni on laskenut, eli siitä olivat huolissaan ja pääsen ravitsemusterapeutille ihan varmuuden vuoksi. Muistatte varmaan että en pidä niistä oikeista ruokamössöistä vaan söisin mieluummin hedelmää ja puuroa, äiskä oli ihan tyytyväinen että mennään juttelemaan ravitsemusterapeutille kun se on pähkäillyt minun ruokani kanssa jo jonkun aikaa. Ei kai se ole kovin kiva kun kitisen ja venkoilen ja jopa itken kun on ruokahetki.. Mutta siis vain "oikean" ruoan kanssa.
Minä sain selväkielisen diagnoosinkin kun äiskä huomasi sitä kysyä. Minä olen lievästi CP-vammainen. Älkää nyt pelästykö, olen ihan sama Daniel kuin aikaisemminkin ja mitään lisävaivoja ei ole tullut, mutta vammani luokitellaan kuitenkin CP-vammaksi. CP-vammaisuutta on monenlaista ja monen asteista. Käteeni siis on todennäköisesti jäämässä toimintahäiriö, mutta jalan suhteen on liian aikaista sanoa, se näyttää tällä hetkellä aika hyvältä.
Mutta ihan kiva kun vammalla on joku nimikin, kun äiskä ei aina jaksaisi selittää koko tarinaa. Kuulovamma on jotenkin selkeämpi juttu, vaikka on sekin aika raskasta monesti..
   
13.11.2005 Päätin nukkua puoli yhdeksään isän päivän kunniaksi! Sain minä kyllä velliä seitsemän aikoihin, mutta nukuin sitten vielä lisää. Äiskän kanssa aamulla laitettiin isille aamiaista ja paketoitiin sille hienot lahjat, eli suklaata ja pipo. Sitten me siivottiin, niin ja ihan ensteksi katseltiin kyllä teletappeja. Tosi jännä juttu tämmönen isänpäivä kun silloin pitäis olla isille kiltti - onneksi se on vaan yksi päivä vuodessa. Pitääköhän äitienpäivänä olla sitten kiltti äiskälle vai voisko sen sitten jättää väliin..? Käytiin isin kanssa morjestamassa vaaria kanssa, pappa me nähdään sitten ensi viikonloppuna, eli silloin vietetään sitten pappapäivää. Äiskä jäi tekemään meidän kylppäriin tähtitaivasta ja oli se saanut sen sillä välin valmiiksi kun me oltiin vaarilassa! Siellä on nyt 60 lediä upotettuna paneelikattoon ja ne on oranssisia ja muutama punainen. Äiskä kehui että se oli tosi helppo ja nopee homma, ja kerkes se sitten vielä asentaa minun diskopallon ja värivalot ja tehdä ruokaa valmiiksi. Paitsi etten minä saanut sitä ruokaa, mutta sainkin jugurttia ja äiskä mössäsi minulle banaania ja pakkasesta omenasosetta. Tiesittekö muuten että jugurtti on parempaa kuin spagetti!
Ai niin! Tänään on isin ja äiskän yksivuotis hääpäivä! Onneksi olkoon!!
   
12.11.2005 Uimassa oli taas tosi jännää, sukeltelin muutaman kerran, tosin vielä aika pintasukelluksia mutta ei niissäkään pysty hengittämään yhtään! Ens kerralla sukellan kyllä kunnolla! Joku kyllä jo mainitsikin kun katseli meikäläisen menoa, että saan mennä sieltä jo suoraan uimakouluun..
Uinnin jälkeen käytiin ostamassa minulle pari uutta vaatetta, kun minä kasvan kuulemma niin lujaa vauhtia että vaatteet jää aina pieniksi. Sain sitten ruskeat sammarit, ne oli tosi komeet! Nyt minulla on jo kahdet ruskeat housut ja ainaskin yksi paita jossa on oranssia ja ruskeeta. Oranssi, ruskea, siniset ja punaiset on tosi kivoja värejä!
   
11.10.2005 Päätettiin lähteä iltasella ihan yhtäkkiä Kuljun Kartanoon ja sieltä löytyi kaikkea hauskaa. Minä sain huoneeseeni discopallon ja vilkkuvat sydänvalot. Aikas jännää! Kaikkea muutakin tarpeellista löytyi kyllä. Meillä meni siellä niin myöhään, että oltiin kotona vasta kahdeksan jälkeen, mutta minä jaksoin olla valveilla ihan hienosti kun olin nukkunut koko automatkan. Olisin vielä vähän leikiksikin pistänyt, mutta veivät minut vellin jälkeen nukkumaan - mälsää.
   
7.11.2005 Isin kanssa jumppailtiin aamulla aikaisin ennen kuin äiskä heräili. Oli vähän levottomat päikkärit tänään kun heräilin moneen kertaan. Onneksi äiskä viitsi lykkiä vaunuja moneen kertaan että sain jatkaan nukkumista. Äiskä keitti tänään riisiä mössöni sekaan, että tottuisin sattumiin ja pistelin sen ihan hienosti masuun. Leipääkin söin ja se on oikeestaan tosi kivaa! Iltapäiväpäikkäreiden jälkeen äiskää tanssitti ja me laitettiin sitten Mascaraa soimaan, kun minä pidän siitä aikas paljon "Olen erittäin hyvä ellen täydellinen.. etsin kundii tiukkaa vartaloista.." - eli minä olen täydellinen ja ne etsii minua jostain syystä.. Enkös minä ole tiukkavartaloinen kundi??!!
   
6.11.2005 Äiskän kanssa oltiin tänään lastenvaatekutsuilla ja siellä oli tosi paljon lapsia. Oli siellä siis aikuisiakin, mutta se oli silti kivempi että oli paljon lapsia! Me mentiin sinne naapurin Sofian ja sen äidin kanssa ja Sofiahan on minun toinen tyttöystäväni. Minulla kun on vanhempi ja nuorempi tyttöystävä jo valmiiksi. En ole vielä huomannut kertoa niille tytöille, mutta kerron sitten joskus.
Serkkutyttökin tuli käymään tänään, äiskän kanssa ne kauheesti jotain suputteli kun sen vanhemmat meni saunaan. Aika pian tyttö sitten nukahtikin vaikka minä yritin protestoida vierestä. Pienet tytöt on kyllä nättejä, vaikka vähän harmittaa kun äiskä ei anna minun silittää hellästi poskea avokämmenellä.. ees vähän..
   
5.11.2005 Poikia tultiin hakemaan myöhään iltapäivällä ja minä sain leikkiä kummitätin ja setänkin kanssa ja se oli hauskaa kun ei vierastuttanut edes. Mutta erityisesti tykkäsin olla Henrin sylissä, se oli ihan parasta! Niin ja se kun Markus teki semmoisia hassuja liikkeitä, niin se nauratti ihan kauheesti.
Olis kiva jos nuo serkut asuis tuossa ihan naapurissa, niin niitä näkisi sitten useemmin. Ne vois muuttaa meillekin, mutta vanhemmat tuppaa aina oleen semmoisia, ettei ne päästä kun ei ne osaa olla ilman lapsia.
   
4.11.2005 Aamulla käytiin kuulopolilla, tai oltiin me siellä joitakin tunteja. Sain nyt kojeen vasempaankin korvaan ja se oli oikeestaan aika kiva juttu, se ei häiritse minua ollenkaan. Mutta oikean korvan kojetta on kiva ottaa pois mielellään ihan koko ajan..
Meitsin serkkupojat Markus ja Henri tuli tänään meille yökylään. Meillä oli mukava ilta, vaikka me kaikki pojat menttiin ajoissa nukkumaan. Isot pojat sai mennä meitsin uuteen huoneeseen, ja minä jouduin edelleen isin ja äiskän huoneeseen. Ei ne kuulemma osaa vielä nukkua yksin, eli minä pidän niille sitten vielä vähän aikaa seuraa!
   
1.11.2005
Äiskä lisäsi sivuille minun kirjeeni Joulupukille. Toivon että joku pukin apuri lukee nettiä ja näkee listani, niin äiskä ainakin väittää.. Vaikka en minä niitä kaikkia kuusen alle odota, sehän olisi tosi kauhee määrä lahjoja. Mutta pidän minä silti lahjoista paljon, toivottavasti niissä olisi vielä joku kiva naru ympärillä (älkää kertoko äiskälle, mutta minun mielestä se naru on kivempi kuin se sisältö).
Isi oli tänään työmatkalla ja lähti jo aikaisin. Minä heräilin joskus kuuden aikaan ja otin ylimääräiset päikkäritkin ennen varsinaisia aamupäikkäreitä. Tuo kellojen siirto ei ole ollut ollenkaan kiva juttu, kun unet ja ruuat tulee nyt mielestäni väärään aikaan!
Tänään ei ollut kovinkaan kiva päivä, kun harmitti tosi paljon aina välillä. Silloin itkin ja kovaa, eikä ruoka oikein maistunut. Kuumetta minulla ei silti ole, vain nuhaa ja kröhää. Illalla en millään jaksanut valvoa niin myöhään kuin olisi pitänyt, onneksi isi vei minut sänkyyn kun pyysin.
   
31.10.2005 Fysiotäti kehui tänään että olin oppinut paljon uusia asioita! Meillä oli muutenkin tosi kiva jumppa, en kitissyt yhtään tunnin aikana vaan jaksoin jumpata reippaasti. Kyllä minä yleensäkin jaksan jumpata hyvin, mutta minua vähän harmittaa kun tehdään kaikkia kurotusjuttuja enkä siis saa lelua vaikka kuinka yritän. Tuli taas paljon lisää jumppaohjeita, eikä isi ja äiskä meinaa muistaa aina kaikkea. Illan olin isin kanssa ihan kaksistaan ja silloinkin me jumpattiin ahkerasti. Äiskä oli työkaverin kanssa pelaamassa bilistä ja sitä ennen se kävi ostamassa minulle sukkia. Jalkani on kasvanut niin paljon, että melkein kaikki sukkani on jäänyt jo pieneksi.
   
30.10.2005 Ihan sen kunniaksi kun kelloja siirrettiin taaksepäin, päätin herätä jo ennen viittä. Minulla oli silloin semmoinen kipukohtaus kun teen noita hampaita ja nenäni oli ihan tukossa. Se aina vihastuttaa jos nenä on niin tukossa ettei sillä pysty hengittämään, niin maitokaan ei oikein auta. Leikkiminen sitten auttoi, mutta en minä sitten enään halunnut mennä takaisin nukkumaan ennen kuin aamupäivän päikkäreille. Opin muuten siinä aamusella ihan uuden taidon, eli osaan kieriskellä toiseen suuntaan kun haluan saada jonkun esineen joka on vähän kauempana. Hokasin sen ihan vahingossa ja sitten kierin monta kertaa kun äiskä kehui kauheesti. Tosin iltapäivällä en sitten meinannut muistaa kuinka se tehtiin, mutta muistin sen sitten kun vähän aikaa harjoittelin.
Mummi oli kanssani tänään ja sillekin näytin hienon kieriskelyn ja kyllä sekin oli ihan ihmeissään. Kaikki ne nyt miettii että "kuinka se tuon tekee!", on niillä niin ihastelevia ääniä.
   
29.10.2005 Pitkästä aikaa pääsin taas pulikoimaan ja se oli vieläkin kivempaa kuin muistinkaan! Uin melkein taukoamatta, paitsi että minusta pidettiin kiinni kokoajan ja estettiin siis eteenpäin meno. No, mentiin me siellä kaikenlaisia pyörityksiä ja taiteilin isin ja äiskän käden päällä kun ne piti vaan yhdestä kädestä kiinni. Sitten kaadettiin ämpärillä vettä päähän ja vähän kastettiin kasvoja veteen. Ja nyt oli uutena semmoinen heppa-leikki, eli äiskän kanssa ratsastettiin hepalla ympäri allasta samalla kun minä söin - siis sitä hevosta.
Serkkutyttökin nähtiin tänään ja se oli edelleen kovin pieni. Aika veikeitä ilmeitä sillä oli ja semmoinen ihana vaaleanpunainen samettiasu päällä. Kyllä ne tytöt on sitten söpöjä tuossa iässä kun ne ei vielä osaa puhua..
   
28.10.2005 Kaupoilla käytiin tänään, katsomassa mattoja oikeastaan. No, eipä löytynyt sopivaa tällä kertaa. Onneksi kuitenkin muistivat ostaa minulle ruokaa, ja semmoista valmiiksi jauhettua kun en vieläkään tykkää klönttisestä ruoasta. Yrittivät kyllä taas ujuttaa jotain sekaan, mutta meitsiä ei jymäytetä ja kun järjestin kunnon itkukuorot niin tulihan sieltä sitä oikeeta mömmöä!
   
27.10.2005 Fysiotäti kehui että olen oppinut vähän uusia juttuja ja halu olisi tietty kova oppia lisää. Liikuin mahani ympäri ensimmäistä kertaa myös vasemmalle puolelle! Vähän se oli hankalaa kun tuo vasen käsi ei toimi ihan kunnolla, mutta pääsin minä liikkumaan.
Olen myös alkanut nukkua mahallani ja usein peppu pystyssä. Äiskän mielestä se näyttää tosi suloselta, ehkä se ottaa siitä kuvankin vielä. Fysiotäti sanoi että sillai minä harjoittelen jo konttaamista!
   
26.10.2005 Ilpo-Annikin äiti tuli tänään kyläilemään ja kyllä se Ilpo-Annikki on jo vähän kasvattanut äitinsä masua. Yritin vähän tiirailla olisiko näkynyt jalkaa masun läpi, mutta eipä kyllä näkynyt, pikkuinen varmaan nukkui..
   
25.10.2005 Tänään käytiin Tayssissa kuulopolilla ja meillä oli eri lääkäri kuin aiemmin. Se oli sellainen kiva täti ja se päätti yhdessä sen aikaisemman lääkärin kanssa että minulle laitetaan nyt sitten toiseenkin korvaan kuulokoje. Äiskän mielestä se on hyvä, että saan jumppaa vasemmalle kädelle kun yritän sillä saada sitä kojetta pois.. No, eihän sille mitään mahda. On siinä se hyvä puoli, että suuntakuulonikin toimisi ehkä paremmin, nyt minä en oikein tiedä mistä äänet tulee.
Ennen lääkäriä tuli kolme tätiä, jotka oli kait jotain kuulontutkijoita ja ne vei minut sellaiseen holviin ihan yksin. En minä silti huutanut vaikka äiti ei mukaan saanutkaan tulla, kun siellä oli kauheesti leluja ja kuvia ja vaikka mitä.. Käytiin me siellä sitten vielä muuallakin, mutta en minä oikein kuunnellut enään mitä ne jutteli kun minä sain leikkiä leluilla.
   
24.10.2005 Heti aamusta käytiin neuvolassa ja ainakin olin kasvanut kauheesti jos ei muuta. Käykäähän vaklaamassa käyriäni "kehitys"-sivulta. Sain myös tietää tänään uudesta ystävästäni, mistä äiskä on ihan tohkeissaan. Eli Ilpo-Annikkia nyt odotellaan kovasti, vaikka kyllä siinä vielä menee vähän aikaa ennen kuin sitä pikkuista näemme. Ilpo-Annikin isä kuulemma keksi sen nimen, ja jos siitä mitään voi päätellä, niin ainakin sen ettei se isä ole ollenkaan varma onko Ilpo-Annikilla pippeliä vai ei.. No ei kai sitä voi aina tietää.
   
23.10.2005 Sunnuntait on kivoja päiviä, kun saisi nukkua pitkään mutta meitsiä ei kyllä huvita. Tänään oli siivouspäivä ja äiskä pesi saunan ja kylppärin, ja lauteet myös. Oli kyllä jo aikakin on meikäläisen mielipide.. Ne oli yrittänyt pitkittää saunan siivoamista rikkomalla sieltä yhden lampun vedellä, mutta ei se oikeen auttanut. Kyllä ne likaiset lattiat silti vielä näkyi ja kun ei sieltä voinut lisää lamppuja rikkoa, niin pakkohan se oli sitten pestä..
   
22.10.2005 Käytiin tänään vielä aamupäivällä kirpparilla kun äiskän piti vielä katsoa papan konetta kun eilen ei oikein ehtinyt vaikka koko päivä siellä oltiinkin. Nähtiin siellä sitten Tarmonkin vanhemmat. Tarmo itse oli jäänyt mummulaan nukkumaan. Oltiin me ajoissa takaisin kotona ja oli kyllä tosi kiva olla takas kotona ja nähdä taas kissatkin, vaikka reissussa oli ollutkin hauskaa!
   
21.10.2005 Ajeltiin aikaisin aamusta Keuruulle mummun ja papan kirpparille. Isi oli puhelinpalaverissa ja teki jotain työjuttuja ja äiskä teki mainoksia ulos. Joku idiootti-vandaali oli repinyt siellä mainoksia viikkoa aiemmin ja tehnyt muutakin tuhoa, melki pitäis lainata Elsaa vahtikoiraksi.. No sinne pistetään kamerat, että kohta sinne ei ole iltasella enään kenelläkään mitään asiaa! Ja poliisitkin kuulemma partioi ahkerammin. Iltasella mentiin kummitädille ja sedälle yöksi ja tätiä minä alkuun vähän vierastin. Mutta minulla oli kyllä vähän väsy ja nälkä ja silloin vierastan vähän helpommin. Niin, ja äiskä antoi minut heti syliin vaikka olen kyllä sanonut, että pitäisi ensin hetki katsella rauhassa! Serkkupojilla oli sellainen iso hieno lennokki joka siis lentää oikeasti ja on kauko-ohjattava. Ainoa harmi siinä oli kun niiden isä oli sen jo rikkonut kun ei se osannut sillä lentää.. Mutta sen sai liimattua takaisin kuntoon, eli kaikki hyvin sen puoleen.
   
20.10.2005 Tältäkö se sitten tuntuu olla YLI kahdeksan kuukautta.. aika jännältä tuntuu. Äiskä ja isi on sitä mieltä että olen vaativampi kuin aikaisemmin, mutta eikös vanhemmat saa vaatia enemmän varsinkin palvelua kuin nuoremmat?! Minä siis nimenomaan vaadin että minua palvotaan, palvellaan ja viihdytetään koko ajan. Äiskän kanssa käytiin tänään vähän kaupoilla, mutta minä en oikein antanut sen katsella kankaita, kun halusin että se katselisi minua. Sen jälkeen vaadin että minua piti pitää sylissä, sitten vaadin leikittämistä, sitten vaadin ruokaa ja sitten vaadin unta mutta ehdottomasti ulkoilmassa. Huomatkaa että joka välissä kun joku - kuka vaan - sattui kävelemään ohitse, niin annoin aina heille valloittavimman hymyni ja seurasin koko matkan saanko hymylleni vastauksen. Aika harvalta ikävä kyllä sain, mutta he jotka huomasivat, niin hymyilivät ja juttelivat takaisin. Aina jos äiskä alkoi epäillä että en hymyillyt hänelle, niin hymyilin hänelle vielä enemmän ja heti perään vaadin jotain lisää. Tuo toimii aika hyvin, kannattaa kokeilla!
Tänään aloitettiin 8 kuukautisten ruokakin, kun siis olen jo YLI kahdeksan kuukautta. Mutta se oli niin hirveetä sapuskaa jossa oli siis kokonaisia riisin jyviä jopa seassa, että en tykännyt siitä alkuunkaan. Syljin pois kaikki semmoiset ja vaadin kunnon ruokaa tilalle, jossa ei ole mitään sattumia!
   
19.10.2005 Meitsi täytti tänään KAHDEKSAN KUUKAUTTA!! Hirmuisen vanhaksi olen jo tullut tässä ihan yhtäkkiä. Uusin taitoni, jonka opin ihan viimepäivinä, on se että osaan tulla sitteristä alas ihan itse ja ihan hallitusti. Olenhan minä osannut tulla siitä pitempään alas, mutta aina vähän hassusti keinutellen ja venkoillen ja se kestää jonkun aikaa. Nyt vaan käännähdän sillai reteesti ja polvet sitterin sivulta lattialle, ei yhtään ylimääräistä liikettä! Onneksi äiskä ei ole kauheesti tykännyt käyttää siinä turvavöitä, kun eihän siinä silloin pääsisi liikkumaan ollenkaan..
Elsa tuli tänään kotiin ja se oli kauheen nätti kun äiskän kaima-täti ja Minna-täti oli trimmannut sitä näyttelyyn.
   
18.10.2005 Viimeyönä oli ollut vähän pakkasta. Se ei ole kuulemma oikein hyvä juttu, kun jotkut kuskit ajaa sitten kolarin vahingossa - niin ja tohelot kuskit kanssa! Äiskä ei tykkää toheloista kuskeista yhtään ja sillä se ei tarkoita varovaisia tätejä, vaan itseään kehuskelevia setiä. Onneksi minä en tunne yhtään sellaista! Äiskä kuulemma tuntee pari ja se on uhannut mennä yhden kyytiinkin joskus parin kilsan matkalle ihan vaan extreme-urheilun takia. Se on aika rohkea kun kukaan muu ei uskalla sen setän kyytiin mennä, näin isi kertoi.
   
17.10.2005 Äiskän kanssa mentiin tänään mummun ja papan mukaan kirpputorikierrokselle. Äiskä löysi paljon kaikkea kivaa ja vähän jotain joululahjaakin vaikka jouluun on vielä hirmu pitkä aika. Minäkin sain jotain vaatetta ja petivaatteet ja petarin. Niin ja kaikista hauskin löytö oli vauvakeinu - tai oikeastaan kaksi keinua kun se jälkimmäinen maksoi vain kaksi euroa, niin äiskä ajatteli että kokeillaan kumpi on sopivampi ja myydään toinen sitten pois. Ne ei siis olleet mitään hyppykiikkuja - äiskä ei tykkää semmosista yhtään, eikä se meidän fysiotäti, mutta minä kyllä tykkäisin hyppiä ja pomppia vaikka kuinka. Että höh! Mutta keinukin on kiva juttu. Pappa illalla vielä asenteli sen paikalleen ja minä kyllä tykkäsin keinua, mutta ihan hetken vaan.
   
16.10.2005 Katselin aamulla yksikseni teletappeja, että muut sai nukkua vähän pidempään. En minä kyllä kauaa sitterissä viihtynyt, kun huhuilin jo isiä seuraksi.
Mummu ja pappa tuli joskus päivällä, muuten ne olis kai tulleet jo aamulla mutta kun pappa oli Kiinan formuloita ajelemassa ensin. Aika moista vauhtia pappa silti sai ajaa vaikka turbomersu onkin, että Kiinasta kerkesi parissa tunnissa Tampereen perämettään asti..
Sitten alkoikin kauhea tohina meikän päikkärien aikana kun pappa, isi ja äiskä alkoivat laittamaan huoneeseeni listoja paikalleen. Niin siis kyllä, maalaukset ovat valmiina vihdosta viimein! Tai no, pari juttua puuttuu, mutta ne on pikkujuttuja jotka hoituu muutamassa päivässä, semmoista pientä viimeistelyä johonkin. Saivat kaikki listat päivän aikana paikalleen, vaikka kulmat olikin välillä vähän vinksallaan, mutta lopputulos ratkaisee ja siitä tuli hyvä!
Me leikittiin sitten mummun kanssa sillä aikaa kaikkee juttuja ja syötiinkin me jotain kasvis-herkkua. Se pistikin vähän kikatuttamaan, kun päristelin välillä ja mummu sitä ihmetteli.
Elsa oli muuten voittanut eilen melkein kaikki näyttelyssä, on se vaan aika hyvä! Oli siellä jotkut olleet vielä parempia, mutta ne tuomarit oli varmaan lahjottu tai jotain, koska kyllä Elsan olisi pitänyt voittaa ihan kaikki.
   
15.10.2005 Lähdettiin isin kanssa sinne sahalle ajelemaan heti aamusta. Tai oikeastaan isi vei minut mummille ja vaarille hoitoon siksi aikaa, niin äiskä pääsi jatkamaan maalauksia.
Kyllä minä tykkäsin mummulassa olla ja sekin oli kivaa kun vaari nukutti minut. Nukuinkin sitten aika kauan ja mummi vielä syötti minut ennen kuin lähdettiin kotiin päin.
Isi oli ostanut listoja monta metriä ja illalla se niitä sitten vielä maalailikin. Oli muuten aika jännää kun Tarmo tuli meille illaksi hoitoon. Ensin en oikein tykännyt kun äiskä piti sitä sylissä, meinasin olla mustis, mutta kun äiskä piti minua välillä ja kertoi että olen sen oma kultamuru, niin ei se sitten enään haitannut. Tarmo oli kiltti poika koko ajan ja isi otti meistä vähän kuviakin. Meillä oli itseasiassa niin hauskaa, että nukahdin ihan itse helposti kun isi tajusi viedä minut sänkyyni.
   
14.10.2005 Tänään käytiin isin kanssa ajelulla katsomassa yhtä sahaa meillä lähellä jotta koska se olisi auki kun aina menee vastaajaan kun isi soittaa sinne. No ei siellä ketään ollut, eikä mitään lappujakaan. Aika omituinen saha.. No isi soitti sitten yhdelle toiselle sahalle Nokialle jossa on kuulemma tosi halpaa ja siellä vastattiinkin heti ja lupasivat olla huomenna paikalla aamulla. Meillä ei vielä paljon listoja ole laitettu, mutta tietenkin minun huoneeseen laitetaan listat samantien kuntoon.
Elsa lähti tänään näyttelymatkalle ja se oli tosi hassun näköinen kun se oli sukkahousut päällä koko päivän pesun jälkeen. Turkki menee kuulemma nätimmin kun on sukkahousut päällä kuivumisen ajan, vaikka äiskä ei tainnut osata niitä pukea kun se pujotti ne päähän eikä jalkoihin..
   
13.10.2005 Pääsin tänään jo vähän katsomaan uutta huonettani, vaikka se on vähän vielä kesken. Siellä oli kiva katsella niitä seiniä, kun niissä oli paljon värejä ja kaikkia juttuja. Hymyilin ja vähän juttelinkin seinille kun se oli niin jännää. Niin ja äiskä oli tänään maalannut sinne semmoisen ison kuvan ja se oli mielestäni tosi hieno. Äiskä oli mielissään kun tykkäsin, se kun teki sitä melkein sormet verillä.. Äiskä laittaa siitä huoneesta tänne kuvia kun se saa ne seinät valmiiksi.
   
12.10.2005 Meitsi pääsikin leffaan tänään, harmi vaan ettei siellä tullutkaan teletappeja vaan joku noita-elokuva. Kauheesti siellä oli isukkejakin paikalla, ainaskin kolme. En jaksanut olla salin puolella ihan koko leffaa, niin äiskä vei minut sitten vaunuihin nukkumaan. Käytiin syömässäkin, tai siis minulle ei annettu siinä paikassa mitään, mutta äiskät söi kyllä. Tarmon lisäksi mukana oli kaksi muutakin pikkuista ja vaikka ihmiset katselivat lievästi kauhistuneena kun menimme sinne ravintolaan vaunuissa, niin kyllä me käyttäydyimme ihan nätisti ja annettiin äiskien syödä rauhassa. Pariin päivään en ole pitänyt kuulokojetta, kun korvani vähän punoitti, mutta tänään pidin taas koko päivän ja olihan se kiva kuulla taas vähän paremmin.
Äiskä oli muuten ihan tohkeissaan koko päivän kun eilen oli Conanissa U2 esiintymässä, mutta se ei liene mikään yllätys kenellekään. Minäkin katselin sitä vähän iltapäivällä kun se tuli uusintana. Ollaan äiskän kanssa vähän suunniteltu että joku päivä katsellaan U2:sen joku keikka DVD:ltä ja voidaan vähän tanssiakin samalla.
Ai niin, tiiättekö mitä! Sain maistaa tänään hedelmäkarkkia! Sain imeskellä ja pureskella sitä vähän aikaa kun äiskä piti siitä kiinni ja ensin irvistin, mutta kun maistoin mitä olin suuhuni saanut niin aloin kyllä hymyilemään..
   
11.10.2005 Minulla oli yöllä aikamoinen kipukohtaus ja sain nukuttua vasta kun äiskä antoi minulle lääkettä.
Aamulla nukuinkin sitten melkein puoli yhdeksään. Oli kyllä paljon parempi olo tänään, nuhakin oli aamulla aika hyvin parantunut ja jaksoin jumpata fysiotätin kanssa tosi hienosti.
Konttausasentoonkin menin ensimmäistä kertaa kunnolla tätin avustuksella ja vasenta kättä käytän taas paljon hienommin kuin vielä viime viikolla. Mutta meikäpoika onkin aika ahkera jumppailija!
Äiskä maalaili taas huonettani tänään ja sotki itsensä vaihteeksi vaaleansinisellä. On se kyllä paljon parempi väri kuin vaaleanpunainen, toivottavasti se maalasi sillä sinisellä kaikki vaaleanpunaset peittoon!
   
10.10.2005 Viime yönä oli semmoista rohisemista ja itkua, että isi ja äiskä päätti viedä minut tänään lääkäriin. Herättivät pitkiltä aamupäikkäreiltä, kun olin nukkunut yli puolitoista tuntia, että ehdittiin lääkärille ajoissa. Meidät kutsuttiinkin heti sisään kun sinne pääsimme vaikka olimme kymmenen minuuttia etuajassa. Lääkäri-täti tutki minua ja minä yritin leikkiä sillä letkujutulla joka silllä roikkui kaulasta. Sain sitten antibiootin kolmeksi päiväksi ja kahta erilaista liuoksena annettavaa kipulääkettä. Toinen korva punoitti sen verran, että päätettiin siksi antaa se antibioottikuuri.
Nukuin oikeestaan aika paljon ja katselin teletappeja, kun en jaksanut riehua ihan hirveän paljon. Illalla äiskä antoi minulle särkylääkettä ja menin sitten ihan kiltisti nukkumaan. Toivottavasti huomenna olisin jo aikas terve, että keskiviikkona päästään vauvakinoon.

Sain muuten olla ilman kuulolaitettakin melkein koko päivän, kun äiskä ajatteli että punottavalle korvalle tekee hyvää saada ilmakylpyä, no ne pisti sitten teletappeihin vaan lisää ääntä..
   
9.10.2005 Meitsi on tosiaan vähän kipee. Ei ollut oikein kiva päivä kun oli koko ajan nuhaa ja yskää ja pikkusen lämpöä myös. Sain kipulääkettäkin kaksi puikkoa peppuun illalla ja se oli aika hassua. Mummi oli onneksi kanssani koko päivän ja kyllä minä jaksoin leikkiäkin aika paljon. Välillä vaan itkeskelin ja illalla vähän enemmänkin. Äiskä maalaili, siinä huoneessa on kuulemma iso urakka kun käyttää paljon värejä. Isi teki lähinnä töitä kun sillä on ollut viimeaikoina tosi paljon töitä ja se on tehnyt niitä sitten iltasellakin, niin ja nyt päivällä vaikka olikin sunnuntai.
   
8.10.2005 Tänään en päässytkään uimaan ollenkaan. Minulla oli sen verran nuhaa ja yöllä vaikea hengittää, että isi ja äiskä päätti jättää tämän kerran väliin. Kai se oli hyvä niin kun nuhastelin koko päivän. Äiskä taas maalaili huonettani ja nyt sinne tuli muitakin värejä kuin vaaleanpunaista, ehkä siitä tulee vielä ihan kiva. Vihreetäkin se käytti jo koko pönikän vaikka siinä oli jotain 2,7 litraa - aikas paljon siis.
Illalla pääsin saunaan availemaan tukkoista nenääni ja isin kanssa suihkuun. Yritin ottaa vettä kiinni kun sitä tuli suikusta mutta se oli aika hankalaa kun se juoksi aina karkuun.
   
7.10.2005 Oltiin shoppailemassa tänään koko päivä Rytty-Riinan (Masukki) ja sen äitin kanssa. Oli mukavaa aina silloin kun ei kitisyttänyt ja varsinkin kun sain katsella tulevaa tyttöystävääni. Meidän äiskät lupasivat että saadaan pidellä toisiamme käsistä siihen asti kun ollaan kolmekymppisiä ja siihen se kuulemma sitten loppuukin. Sehän on kivaa!
Minulle löytyi ainakin myssy ja yöpuku ja tyttökaverille sellainen hieno urheilupuku. Minä tykkäänkin erityisesti urheilullisista tytöistä!
   
6.10.2005 Äiskä sitten maalaili huonettani tänään ja siellä on jo vaaleanpunaista ja valkoista tulee kuulemma kanssa.. Tulee sinne muitakin värejä - onneksi. Mutta huomaatteko nyt kuinka kieroutunut huumorintaju äiskälläni on ja värit saivat isinkin hyväksynnän. Kyllä minulla on paljon kestämistä tässä huushollissa! Äiskä sanoi että se on ihan yllätys millainen huone siitä tulee, tai oikeestaan kaksi huonetta koska ne erotetaan seinällä joskus tulevaisuudessa ja maalataankin jo vähän erilailla. Eli sinne ei pääse kurkkimaankaan vielä ollenkaan.. paitsi meitsi tietty!
   
5.10.2005 Nukuin ennätykselliset melkein kahden tunnin aamupäikkärit. Äiskä oli ihan innoissaan jostain syystä. Vähän kyllä ihmettelen miksi kahden tunnin päikkärit on paremmat kuin puolen tunnin.. Teletappeja katselin tänään kahteenkin kertaan kun äiskä tyhjenteli mun tulevaa huonettani. Ovat jostain syystä roudanneet sen täyteen kaikkea turhaa tavaraa, niinkuin tietsikkaa ja sohvaa..
Saan nyt alkuun kaksi huonetta yhdistettynä käyttööni, tai sitten joskus kun se on valmis ja olen vähän isompi. Katsoo nyt tuleeko sinne sitten joskus myöhemmin se vuohi tai tyttö. Olishan se kyllä kivempi jos tulis poika mutta ei tuo äiskä oikein suostu kertomaan.
No niissä on tilaa sillai kivasti että saa minunkin jumppamaton sinne lattialle, ettei sitä tarvitse koko ajan kerätä pois kun kissat tuhoaa sen olkkarissa.
   
4.10.2005 Tänään vähän jumppailtiin fysiotätin kanssa ja kokeiltiin vähän kenkiäkin jalkaan. En ole vielä paljon kenkiä pitänyt ja pikkuhiljaa pitäisi kuulemma sellaisiakin alkaa käyttämään.
Katsotaan vielä myöhemmin että minkälaiset sisäkengät minä tarvitsisin, eli pitääkö olla tukikengät.
   
3.10.2005 Käytiin tänään vähän kaupoilla mutta en minä saanut mitään. Että tähän sitä on sitten jo tultu.. Kohta ne varmaan korvaa minut kokonaan jollain vuohella tai jopa tytöllä!!
No, kai minä sitten muutan johonkin naapuriin, ellei ne ens kerralla osta minulle jotain kivaa!
Saunottelinkin tänään, ihan istuskelin ala-lauteella pyyheen päällä. Pidettiin minusta kyllä kiinni, mutta ei se haitannut. Äiskä otti vähän kuviakin ja kun minua alkoi ujostuttaa niin vedin vähän pyyhettä pippelin eteen - laittoivat minut nimittäin saunaan ilman housuja, kuvitelkaas..
Isi otti sitten kuvia kun olin suihkussa ja se oli tosi hauskaa!
   
2.10.2005

Katsokaas kuka tuossa kuvassa söpöilee - meikäläisen serkkutyttö 6pv vanhana tänään. Typy tuli vanhempiensa kanssa kyläilemään ja söpöili vaan koko ajan. Mummi ja vaarikin tuli minua katsomaan, vaikka vähän jo pelkäsin että eivät minusta enään tykkäisikään kun en osaa söpöillä yhtä hienosti kuin tytöt, mutta tykkäävät ne silti!
Nakuilin alustalla tänään ja päätin kakata kesken kaiken ja vähän siinä sitten pyörähtääkin. Siitä löytyy kuvakin tuolta kuvia-sivulta, vaikka ei se taida olla kovin söpön näköistä.. Mutta on siellä nyt niitä lehmäkuviakin - eli kakkaa ja lehmiä.
Uskotteko että menin tänään tosi yli hienosti nukkumaan! Äiskä antoi maitoa tilkan ja nosti minut sitten sänkyyni. Käännyin kyljelleni ja laitoin tutin itse suuhun. Sitten vilkaisin vielä äiskää ja kun se häipyi näkyvistä, niin käänsin kylkeni ja aloin nukkumaan. Äiskä kävi katsomassa minua parin minuutin päästä ja olin ihan unessa jo.. No, meitsiä nukutti, äiskä vaan oli ihmeissään vaikka olenhan minä mennyt hienosti yöunille jo muutaman viikon.
   
1.10.2005 Neuvolassa viimeksi sanoivat, että yli puolivuotias ei enään tarvitse yöravintoa. Lopetin siis aamuyö-maidottelun ja tankkaan aamuisin vasta kahdeksan aikoihin. Eikös olekin aika hyvin kun illalla menen jo kahdeksalta nukkumaan ja vieläpä erittäin kiltisti. Pari kertaa haluan kyllä tutin yöllä edelleen, mutta ei kai se ole liikaa vaadittu.
Nyt olen oppinut kieriskelyn ihan oikeesti hienosti - kierin ekaa kertaa videotasolle ja nappasin heti teletappi-videon käteeni. En ylettänyt laittamaan sitä pyörimään, varsinkin kun se oli pelkkä kotelo, mutta pääsinpä johonkin ja ihan itse! Kierin tosin vain yhteen suuntaan, mutta jos johonkin pääsen, niin en kyllä halua enään takaisin, eli ei haittaa.
Äiskän kanssa mentiin tänään serkkutyttöä katsomaan kun se oli äitinsä kanssa kaksin ja he pääsi eilen vasta laitokselta. Ihana nyytti ja kun eilisessä kuvassa se oli isänsä näköinen, niin nyt livenä ihan äitinsä näköinen. Kylläpä vauvat muuttuu nopeesti..
Serkkutyttö oli paljon kiltimpi kuin minä, mutta onhan tässä aikaa opettaa sille vielä kaikki jäynät.

Osaan muuten ilahduttaa isiä ja äiskää ottamalla kuulolaitteen ihan itse pois korvasta ja vielä erittäin useasti. Yritän saada patteriluukun auki, mutta ei se ole onnistunut kuin kerran kun ne mokomat nappaa sen heti pois kun saan sen suuhun asti.. ilonpilaajat.
   
30.9.2005 Tänäänkin nähtiin pikkuinen tyttö, eli masukki syntyi vähän yli kaksi viikkoa sitten ja hän toi äitinsä näytille tänään. Äiskä oli niin myyty pikkuisen tummahiuksisen tytön syliin saadessaan, että meinasin vähän närkästyä. Mutta on tässä se hyvä puoli, että meikäläisellä näkyy riittävän noita tyttöystäviä ihan useampikin - ellei Tarmo mokoma yritä päästä osingoille..
   
28.9.2005 Käytiin katsomassa tänään pikkuista serkkutyttöäni ja se oli ihan mahdottoman pieni ja söpö ja aivan ihanat hiuksetkin! Yhtä nätti kuin äitinsä ja se oli kyllä tosi hyvä juttu, kun sillä isällä on aika paljon partaa ja se olisi ollut vähemmän nättiä sitten jos pikkuinen tyttö muistuttaisi partaista miestä.. Vai mitä olette mieltä? No hiukset oli aika tummat, eli ne oli varmaan enempi isänsä näköiset kun äitinsä on ihan vaalea.
   
27.9.2005 Heräsin aamulla jo varttia vaille viisi, enkä halunnut mennä takaisin nukkumaan. Kymmeneltä oli TAYSsissa kuulotutkimus-aika ja pääsin nukkumaan vasta joskus yhdeltätoista kun sitä tutkimusta ennen pitäisi kuulemma olla hereillä että silloin sitten nukkuisi. Ne laittoi otsalleni ja korvien taakse sellaiset anturit joista lähti johdot ja kuulokkeet korville. Minä sitten nukuin melki koko sen puolituntisen mitä ne testaili. No, enhän minä kuule kovinkaan hyvin, niin ne testit sanoi tälläkin kertaa ja sain oikeaan korvaan nyt sitten kuulokojeen. Oikessa korvassa kuulo on lievästi heikentynyt (yleensä puhe kuullaan n 6 metrin päähän, minä kuulen sen oikealla n 4 metrin päähän). Vasemmassa korvassa onkin sitten huonompi tilanne, sillä en kuule puhetta oikein edes metrin päästä. Tästä syystä vasempaan korvaan ei kannattanut edes kojetta laittaa vaan pelkästään oikeaan. Ihan mukavasti minä sitä totuin pitämään, otan sen kyllä välillä pois, mutta äiskä laittaa sen sitten takaisin. Nähtiin kuulotutkija, lääkäri, sosiaalityöntekijä, psykologi ja puheterapeutti. Menihän sitä aikaakin sitten yli 5 tuntia ja hyvällä päällä olin koko ajan vaikka en paljon nukkunutkaan. Olen nyt sitten heidän seurannassaan siihen asti kunnes olen 16-vuotias. Äiskä korvaan kuulostaa vaan vielä kummalta kun ne puhui minusta kuulovammaisena, mutta se tottuu siihen kyllä nopeesti. Se vaan meinasi aina sanoa että "kyllähän se poika kuulee!"
   
26.9.2005 Kierrettiin tänään mummun ja papan kanssa kirppareilla koko päivän ja minulle löytyi makuupussi ja kaksi vaatetta. Tarmokin tuli porukoidensa kanssa kirppareille ja meitä oli sitten kunnon porukka millä me kierreltiin pöytiä ahkerasti. Tai no, minä olin enimmäkseen papan kanssa istuskelemassa, kun ei me meinattu niin kauheesti mitään ostaa.
Sitten saimme kuulla suuren uutisen, eli minulle syntyi tänään pieni serkkutyttö!! Hurjan jännää, enkä malta odottaa että näkisin pikku prinsessan, kun olen tottunut näkemään jätkiä vaan, niin se on varmaan tosi nätti. Isi sai kyllä kuvan ja ainaskin äiskä sanoi että on söpö tyttö ja paljon äitinsä näköinen. Saas nähdä mennäänkö huomenna sitä jo katsomaan. Äiskä on viemisetkin pikkuiselle ostanut jo aikoja sitten.
Neuvolassakin käytiin heti aamusta ja olen kasvanut oikein urakalla! Yli 2cm tullut pituutta ja 0,7cm pään ympärystä. Painoakin oli tullut jotain 600g.
   
25.9.2005 Tänään sain leikiskellä isin kanssa melkein koko päivän! Tosi kivaa päästä miesseuraan kun on pelkkien naisten kanssa joutunut olemaan viikon.
Tarmo toi tänään isänsä ja äitinsä kylään ja meillä kyllä riitti juttua ihan mukavasti. Melkein vaan pisti harmittamaan kun äiskä oli ihan sen Tarmon lumoissa eikä sitten huomannut minua koko aikaa. En edes ymmärrä miten se voi olla mahdollista kun olen niin lumoava, mutta täytyy myöntää että Tarmo hymyilee tytöille kyllä aika valloittavasti.
   
24.9.2005 Heräsin yöllä taas moneen kertaan, mutta tutti tuli aina tosi nopeesti. Äiskä ilmeisesti istuu yöt sänkyni vieressä, ei se muuten niin nopeesti saisi tuttia suuhuni. Puolenyön aikoihin halusin kyllä maitoakin, ja sitten nukuin kuuteen asti. En suostunut nukahtamaan enään takaisin, eikä se varmaan äiskää haitannut yhtään. No, eka tunnin olin äiskän kanssa ja sitten mummin kanssa ja me pelailtiin korista (äiskä päätteli äänistä) ja kaikkea muuta yhtä kivaa ja äänekästä.
Äiskä kävi aamulla vielä tekemässä lipastoani ja se alkaa olla pikkuhiljaa kasaus kunnossa. Siinä on jo kolme kerrosta maalia ja pakkelia - melki ylimeikattu tapaus siis.
Tänään se isi sitten tulee kotiin, harmillista vaan että olen jo nukkumassa silloin. No toivottavasti se on sitten isi joka tuo sitä tuttia yöllä kun alan sitä huhuilemaan. Mummikin lähti tänään, kun se on ollut täällä viikon minun ja äiskän kanssa ja kyllä meillä oli tosi hauska viikko! Mummu ja pappa tuli kanssa tänään ja me oltiin mummun kanssa ihan kahdestaan kun pappa vei äiskän kaupassa käymään. Äiskä vähän sanoikin, että ihan mettittyy kun viikkoon ei ole päässyt käymään ihmisten ilmoilla ollenkaan.
   
23.9.2005 Jaahas, alkaa viikko olla lopuillaan. Tänään tuli ratsastettua koiralla ja pärisytettyä koko päivä oikeestaan - niin, olen oppinut uuden taidon tällä viikolla, tuon pärisyttämisen ja kaikki muutkin asiat kuin autot mielestäni pärisevät! Esimerkiksi jalkapallo, tutti, pupu, nalle-pallo, sukat, äiskä, televisio, niin ja haukku. Kuulin että isi olisi ostanut minulle oman teletapin Kanadan maalta! Aikas jännää ja huomenna se tulee vihdosta viimein kotiin! Koko viikko ollaan oltu ilman isiä ihan orpona ja nyt se tulee takaisin kotiin! Niin ja se osti minulle lätkämailankin, tai ainakin se lähetti siitä kuvan, voihan se olla äiskällekin tai sitten jollekin lätkänpelaajalle ehkä.
Menin ennätyshyvin nukkumaan ehtoolla, olin ihan kiltisti koko illan - ei iltakäninöitä -.ja sitten aloin vaan nukkumaan kun äiskä pisti mut sänkyyn. No pyysin sen pari kertaa tutin laittamaan toki, mutta siis nukutukseen meni vain 5-10 minuuttia.
   
22.9.2005 Päätinpä sitten herätä tänään jo puoli seitsemän aikoihin, vaikka neljältä olin kyllä herännyt syömään. Toisaalta edellisenä yönä en herännyt syömään ja aamulla heräsin vasta ehkä seitsemän jälkeen tai ennen, en muista. Pidetään porukka jännityksessä että moneltakohan se ihana pikku höpönassu tänään herää - sitä ne varmaan miettii koko yön ja istuu sänkyni vieressä..
Fysiotäti kävi tänään leikkimässä ja kehui istumistani ja seisomistani. Komensin sitä kyllä vähän enemmän kuin yleensä mutta en silti saanut leikkiä kaikilla leluilla yhtäaikaa. Epistä.
Vaarikin kävi tänään morjestamassa ja toi meitsille tuttelia ja vielä ihan oikeanlaista.
Käytiin illalla äiskän kanssa vaa'assakin yhdessä ja ei se meidän yhteispainoa halunnut sanoa, mutta meikä painoi vaatteet päällä 8,5kg. No, vaatteet taisi painaa siitä kyllä sellaiset viis kiloa, että olisinkohan minä sitten 3,5 kiloa.. Hassua, ihan kuin olisin ennen painanut enemmän.
No maanantaina on neuvola, että nähdään mitä mittoja Hanna-täti minusta saa otettua! Olen yrittänyt kasvattaa päänympärystäni isommaksi lukemalla paljon kirjoja - ainakin ne on kuolaa ihan täynnä siitä lukemisen määrästä.
   
21.9.2005 Äiskä on muutaman päivän kunnostanut minulle lipastoa ja nyt siinä on jo vähän väriä pinnassa. Se on äiskän vanha lipasto joka oli jo aika kamalan näköinen, mutta siitä tulee varmaan tosi hieno sitten minun omaan huoneeseeni. Toivottavasti äiskä ehtisi huoneenikin jossain vaiheessa laittamaan kuntoon.
Minun puolivuotiskuvanikin ovat muuten saapuneet ja niitä pitäisi alkaa postittelemaan lähisukulaisille. Kummit ja isovanhemmat saavat vähän isommat kuvat että näkisivät minut vähän paremmin. Voivat sitten ihailla minua vielä enemmän. Äiskä toimi kuvaajana ja kuvat otettiin niihin aikoihin kun täytin 6kk, mutta niitä ei laitettukaan ollenkaan nettiin että kuvat olisivat yllätys. Eli laitetaan tänne sivuille sitten kun kuvat lähtee eteenpäin. Pidetään porukka jännityksessä, jotta millaisia puolivuotiskuvia se äiskä otti..
   
20.9.2005 Täällä maalla alkaa olla pikkuhiljaa kylmät kelit ja minullekin puetaan ulos jo aika paljon vaatetta päälle. Onneksi mummi ompeli minulle asun ja hatun niin ja kevyttoppapuvun, niillä pärjää syyskeleillä mukavasti. Punaiset saappaatkin sain ja yritin lähteä niillä hyppelemään lätäköihin joita olisi saattanut olla olohuoneen lattialla, mutta kun minua ei päästetty irti niin en voinut. Ei meillä kyllä yleensä ole lätäköitä lattialla paitsi tuossa yksi päivä kun makoilin lattialla selälläni ilman vaippaa ja pissasin päälleni. Kiepsähdin sitten mahalleni ja viereeni jäi semmoinen kiva lätäkkö jota tykkäsin äiskän iloksi läpsytellä.
   
19.9.2005 Meitsin 7kk synttärit on tänään! Onnea minulle!! Kiitos muuten kaikille ketkä minua muistitte onnitella tänä tärkeänä päivänä.
Pääsin tänään ihan oikeesti saunaankin. Nenäni on ollut vähän tukossa ja saunominen voisi kuulemma vähän auttaa siihen. Siellä heitettiin ensin löylyä että saatiin vähän kosteutta, sitten odotettiin että lämpö tasaantuu ja mentiin äiskän kanssa alalauteelle istuskelemaan. Sain leikkiä löylyvedelläkin. Kyllä tuolla saunassa voisi tästä eteenpäin käydä joka viikko, kunhan eivät vie minua ylälauteille eivätkä heitä löylyä.
   
18.9.2005 Isi olikin lähtenyt tänään Kanadaan työmatkalle ja oli illalla sitten jo kova ikävä kun se ei ollut minua nukuttamassa. No mummi oli onneksi pitämässä seuraa, etten ihan äiskän kanssa joutunut olemaan. Äiskä on taas kipeenäkin, se sama tauti eli kuumetta kurkkukipua ja yskää. Onneksi minä olen ollut terveenä.
Kuulotutkimukseenkin tuli kutsu. Pitäkäähän peukkuja että en tarvitsisi kuulokojetta!
   
17.9.2005 Tänään oli Sisu Petterin ristiäiset ja siitä tulikin nyt sitten Tarmo Valde Ananias. Kiva nimi kun on tavallista ja vähän erikoisempaa ja taitaa se pikkumies olla ihan Tarmon näköinenkin! Vaikka ei sillä ole kyllä ollenkaan sellaista mahakumpua kuin monilla lähikauppiailla..
Äiskä ja isi pääsi muuten oikein sylikummeiksi. Ne oli kauhean tohkeissaan ja äiskä piti Tarmoa ristiäisissä sylissä kun oli ne pään kastamiset ja muut jutut. Kaveri ei muuten itkenyt ollenkaan, loppuajan lähinnä naureskeli meitsin isille äiskän olkapään ylitse - aikas hyvä tyyppi!
Niin ja minä olin mummun ja papan kanssa sen aikaa, papan sylistä katselin koko toimitusta.
   
11.9.2005 Isi ja pappa oli katolla tänään ja ne teki loppuun lisärakennuksen katon. Pappa teki sinne pari läpivientiäkin, ettei se ihan pelkkää huopa-hommaa ollut. Äiskä ei sinne päässyt, kun on ollut vähän kipeenä ja sitä on nyt pari viikonloppua tehty.
Mummu teki minulle soseita tänään ja mummi ja äiskä autteli kanssa. En kyllä tykännyt niistä mistään yhtään, melki tukehduin kun äiskä änki omenasosetta suuhuni!
Vähän se jo mietti että mitähän niille kaikille sosepurkeille tehdään jos meitsi ei niitä pistele, mutta syököön itse soseensa!
   
10.9.2005 Ei tuo äiskän tauti meinaa hellittää oikein kunnolla. Mutta pääsinpä sitten uimaan tänään miesten kesken. Eli Sisun isä lähti meidän kanssa ja kyllä minä vieläkin osasin pidättää hengitystäni.
Kummisetä ja täti kävi myös tänään kyläilemässä. Yritin minä näyttää heille hienoa konttaamistanikin, mutta en minä sitä vielä siinä oppinut vaikka kyllä yritinkin.
   
7.9.2005 Äiskä on ollut kipeenä muutaman päivän, kuumetta ollut 39 astetta. Minullakin on ollut öisin pikkasen nuhaa ja se on haitannut nukkumista varsinkin viime yönä. Heräilin alkuyöstä parin tunnin välein ja suorastaan kiljuin ja itkin kun oli niin kamala olo. Päivällä olin kyllä ihan hyväntuulinen. Elsa saatiin tänään takaisin kotiin, se on kyllä tosi hyvä juttu! Kasvattaja-täti toi sen kotiin asti. Äiskän kanssa oltiin kirppareillakin maanantaina mummun ja papan kanssa ja sieltä löytyi kaikkea kivaa. Minulle löytyi karhupuku kahdellakymmenellä sentillä, siitä tulee kohta kuviakin kun äiskä vähän toipuu ensin.
   
2.9.2005 Oli tosi hieno päivä tänään. Äiskän kanssa vähän kuvailtiin ulkosalla kun isi oli etätöissä ja piti puhelinpalaveria, niin yritettiin olla tieltä pois. Sofiakin nähtiin ja meinasi alkaa harmittamaan kun en päässyt juoksemaan perässä vaikka olisin niin kovasti halunnut. Kyllä minä muuten, mutta kun äiskä piti kiinni..
Tuli hieno kutsukin Sisun, eli T:n (en tiedä vielä oikeaa nimeä.. höh) ristiäisiin ja se pääsi takan päälle kunniapaikalle. Oli niin kivasti runoiltu, että äiskä mietti olikohan sen tehnyt Sisun isä vai äiti. Eli parin viikon päästä lähdetään kastejuhlaan Keuruulle! Ihan reilua että Sisunkin pää kastellaan kun minunkin on kasteltu sellaisessa pikkuisessa vatissa..
   
1.9.2005 Fysiotäti ei päässytkään tänään, aikas harmillista eli jouduin sitten riehumaan ihan äiskän kanssa vaan. Käytiin lielahden kirpparilla tänään ja sieltä löytyi vaikka mitä jännää. Minullekin talvihaalari jota ei oltu ihan kauhean paljon käytetty. Hieno homma! Ja maksoi vain 7 euroa vaikka oli Reima.
   
31.8.2005 Äiskä oli tänään tyytyväinen kun söin marjapuuroa oikein kunnon annokset ja muutenkin söin pitkästä aikaa vähän mukavammin. Sen lisäksi olin koko päivän kuin pieni enkeli ja annoin äiskän puuhailla aika (mielestäni) paljon omiaankin. Sitä alkaa välillä harmittamaan jos minä vaadin sen huomiota koko ajan ja kun minä nukunkin välillä vain puolen tunnin päikkäreitä, niin ei kai se sitten kerkee siinä oikein puuhailemaan. Ei se nyt kyllä valitellut ole, mutta täytyy olla äiskälle kiltti niin sitten saa taas kitistä hyvällä omalla tunnolla..
Minua tuli katsomaan tänään oikein tätilauma - tai no, oikeestaan ne oli niin nuoria, että voitaisiin ehkä mieluumminkin sanoa että typylauma. Eli äiskän työkavereita Jenny, Anne ja Jaana. Minä tykkäsin niistä kaikista, mutta kun se Anne oli ehkä eniten blondi, niin hänelle hymyilin sitten pikkasen enemmän - muiskis.
   
30.8.2005 Isi oli tänään työreissussa jossain etelässä, tai siis etelä-suomessa. Minua kävi kuitenkin fysiotäti katsomassa päivällä ja äiskä puuhailikin sitten sen aikaa omiaan, että saatiin rauhassa leikiskellä. Pinottamistani se täti kehui ja oli kyllä muutenkin tyytyväinen ja kehuskeli että hienosti kehityn koko ajan! Elsakin saadaan kuulemma lauantaina takaisin kotiin. Aikas loistavaa! Täytynee heti sunnuntaina kokeilla taas ratsastamista, jotta vieläkö se luonnistuu ja vieläkö koira ei siitä tykkää.. heh. No kyllä se Elsa oikeestaan tykkää, kun en minä siinä koko yli seitsemän kilon painolla ole sentään!
   
29.8.2005 Neuvolassa käytiin aamusella ja pituusmittani ja päänympärys oli tosiaan vähän hidastunut. Toivotaan että se on vain joku kasvuhidastus ja saanhan minä kasvaa ihan sitä vauhtia kuin itse haluan! Kuukausittain seurataan myös jatkossa tuota kasvuhommaa.
Käytiin tänään myös Parkanon iso-mummua katsomassa ja näin minä samalla mummun ja papan ja mummun siskon ja sen miehen myös. Niin ja tietty iso-papan. Iso-papalla vaan oli niin möreä ääni, että se meinasi vähän itkettää, mutta uskalsin minä sille jutella sitten vähän myöhemmin.
Käytiin kuulemma katsomassa äiskän serkunkin vauvaa joka on kolmen viikon ikäinen, mutta minä vetelin sikeitä koko ajan. Kuulemma söpön näköinen pikku-mies.
   
28.8.2005 Heräsin pirteänä joskus kahdeksan aikoihin ja leikiskeltiin siinä aamusella ennen kuin noustiin ylös. Hannu olikin sitten jo aamiaista tekemässä ja se oli kuulemma tosi hyvää. Pakko uskoa huhu-puheita kun minun ei taaskaan annettu maistaa.
Käytiin katsomassa Hannun ja Marin tonttia ja jos olisin ollut hereillä niin olisin ollut sitä mieltä että siihen olisi saanut hyvän pulkkamäen, mutta koska en ollut hereillä niin äiskä saa olla sitä mieltä että se tontti oli hyvällä paikalla ja muutenkin kunnon tontti. Isin mielestä siinä oli aika paljon rinnettä, mutta siis loivan pulkkamäen verran vaan, eikä suinkaan minkään hyppyrimäen verran.
Kotosalle kun päästiin, niin kissat olivat tyytyväisiä kun olivat saaneet olla rauhassa - tai sitten ne oli tyytyväisiä kun tultiin takaisin. Sain maistaa leipääkin tänään ja se oli yök ihan kamalaa. Äiskä pisti pienen palan kielelle ja vähän ajan päästä vielä toisen pienen palan kauraleipää ja kesti ainakin viisi minuuttia ennen kuin sain ne murut ja sen omituisen maun pois suusta.
Isi uhkasi että sellaista se sapuska sitten tästä eteenpäin on, mutta onneksi äiskä korjasi, että eipäs olekaan. Huh, vasta alan pikkuhiljaa tottumaan mössö-mössöihin.
   
27.8.2005 Aamulla käytiin taas uimassa ja isin kanssa oli kyllä kiva polskutella! Vieläkään ei päästy sukeltamaan asti, mutta se uiminen taitaa joka tapauksessa olla hauskempaa.
Iltapäivällä lähdettiin ajelemaan Harjavaltaan Hannun ja Marin luokse ja meillä oli hassun hauskaa! Siellä oli mukava tunnelma ja olisin viihtynyt vaikkas kauemminkin. Se oli vaan ikävää kun heräsin yöllä ja itketti ihan mahdottomasti. Huusin ja huusin vaikka kuinka kauan ja mikään ei auttanut, paitsi sitten se kun isi ja äiskä alkoi leikkimään kanssani kun olin heidän välissään sängyssä - tai siis patjoilla. Sitten helpotti, mutta ei se loppuyö sen rauhallisempi ollut, kun kitisin vähän väliä ja äiskä antoi aina tutin ja korjasi peiton.
   
26.8.2005 Heräsin tänään vasta kymmeneltä! Tai heräsin kyllä seitsemän aikoihin kun halusin isin ja äiskän viereen nukkumaan ja syömään