The K i n g d o m of Syntymä

		Syntymäni - hätäsektio ja elvytys

2h 4h 4pv 7pv 7pv 7pv 7pv 3vk 3vk	En muista syntymästäni paljoakaan, joten äiskä kertoo siitä: Synnytys on alkamassa: Perjantaina 18.2.2005 alkoi supistelut aamuyöllä. Hieman hätkähdin, että nytkö se alkaa - viikkoja oli kuitenkin vasta 38+2. Supistukset kuitenkin loppuivat aamuun mennessä. Iltapäivällä supisteli samanlailla ja vielä illalla, mutta synnytys ei lähtenyt vielä käynnistymään. Viikon verran oli tullut rusehtavaa vuotoa, mistä ei neuvolassa oltu huolissaan. Ajattelin silti että synnytys taitaa olla jo lähellä. Lauantaina supistukset alkoi taas aamuyöllä ja olin jo ihan varma että tänään päästään lähtemään laitokselle. Supistukset eivät olleet vielä kovinkaan kipeitä ja ne tulivat aika epäsäännöllisesti. Iltapäivällä aloin pakkaamaan laukkua valmiiksi ja tulostamaan synnytystoivelistaa sekä taulukkoa supistuksista ja niiden kestoista (kuulitte oikein). Pojalle me oltiin sanottu jo viikkoja sitten että sopii tulla aikasintaan sunnuntaina kun 38 viikkoa on täynnä ja poika ilmeisesti yritti kovasti pysyä aikataulussa.. Alkuillasta kuuden aikoihin alkoi pieni verenvuoto. En kuitenkaan ollut siitä huolissani, se oli niin vähäistä ja kuvittelin sen liittyvän limatulpan irtoamiseen tms. Päätin kuitenkin että illan aikana lähdetään tarkistuttamaan tilanne. Kahdeksalta supistelu oli jo kivuliasta ja kävin kuumassa suihkussa valmistautuen laitokselle menoon ja samalla kokeilemassa miten se auttaa kipuihin. No lämmityskattilahan oli sammunut ja lämmintä vettä en saanut montaa minuuttia, oli siis aika karvas kokemus - en mitään inhoa niin paljon kuin kylmää vettä. Suihkuun mennessä verenvuoto lisääntyi ja yhtämittainen supistus oli kestänyt jo lähes tunnin, mitä ihmettelin kovasti, joten ei siellä suihkussa olisi voinut muutenkaan viipyä. Suihkun jälkeen siis lähdettiin laitokselle tarkistamaan että missä mennään kun synnytys ei mielestäni edennyt niin kuin olisi pitänyt. Vähän pelkäsin että ovat tylyjä ja lähettävät kotiin takaisin, on kuullut niin monenmoisia juttuja kätilöiden ja sairaanhoitohenkilökunnan tylystä asenteesta ja jopa välinpitämättömyydestä. Matkalla en muista että supistelu olisi loppunut, en tosin ollut varma enään mistään kun pääsimme sairaalalle, oloni oli kaikenkaikkiaan niin kummallinen että en osannut oikein enään kuvailla mitä tuntuu ja missä, mutta tiesin että jotain tuntuu ja jossain ja se tuntui kovin oudolta. Sairaalaan: Meidät vastaanotettiin asiallisesti, ei välttämättä ystävällisesti, mutta asiallisuus riittää kyllä minulle, tiedän että synnytysvastaanotossa on välillä kiire ja synnyttäjät varmasti käyvät siellä paljon "turhan" takia. Mutta hätä omasta lapsesta syntymän lähestyessä on niin suuri, että toivoisin vastaanottavien kätilöiden muistavan sen kun ottavat vastaan synnyttämään tulossa olevan äidin vaikka synnytys olisi vasta alussa. Verentuloa siinä ensin vähän tarkisteltiin ja katsottiin tietoja. Jarno odotteli käytävällä sen aikaa - eivät ilmeisesti halua miehiä tielle kun tekevät tutkimukset. Istuin sängylle odottelemaan ja riisuin valmiiksi ja kätilö tuli jonkun ajan päästä laittamaan anturivyötä paikalleen. Kysyi supisteleeko nyt ja minä epäröin. Oli ollut niin samanlainen olo yli tunnin, että en enään tiennyt, kun supistushan kestää yleensä vain minuutin. Eikä supistukset vielä olleet sillai kivuliaita että niiden takia olisin lähtenyt synnyttämään. Kätilö pyysi menemään selälleen makaamaan ja värähtäen kysyin, että onko ihan pakko. Selällään makuu ei ole onnistunut enään vähään aikaan, siinä tulee huono oli tosi nopeasti. Sain mennä kyljelleen nopeasti, mutta kauaa en ehtinyt siinä maata kun kätilö kutsui toisen kätilön paikalle, käyrien mukaan supisti koko ajan. Puhuivat tasaisesta käyrästä tai jostain, en ihan tajunnut, mutta tajusin että kaikki ei ole ihan kunnossa kun soittivat päivystävän lääkärin paikalle. Kysyin varovasti onko lapsi kunnossa, tuntuuhan syke? Syke tuntui mutta ei ollut tarpeeksi vaihteluita joiden perusteella lapsella ei ole kaikki kunnossa. Lääkäri tuli samantien paikalle, vilkaisi käyriä ja totesi, että hätäsektioon - istukka saattaa olla irtoamassa tai irronnut. Hätäsektio: Pelästyin tosissani, mutta samalla ajattelin että olen hyvissä käsissä ja he tekevät varmasti kaiken mitä voi tehdä. En ajatellut tässä vaiheessa että voisimme menettää lapsen, sellaiset ajatukset suljin tässä vaiheessa mielestäni täysin. Onneksi en ollut etukäteen tutustunut istukan irtoamisen komplikaatioihin, en siis oikeastaan tajunnut ollenkaan että sekä lapsen että minun henki oli vaarassa. Jossain vaiheessa puhuin Jarnosta ja kätilö kävi huutelemassa häntä käytävällä. Kätilö riisui minut ja pujotti päälleni leikkauspaidan, sitten siirryin paareille ja lähdettiin leikkaussalia kohti lujaa vauhtia. Käytävällä näin Jarnon enkä oikein tiennyt mitä voisin sanoa kun näin että hän oli huolestuneen näköinen. Ei siinä ollut aikaakaan kun minut vietiin nopeasti hisseihin ja kohti leikkaussalia. Koko ajan minulta kyseltiin kaikkea ja tunsin olevani ihan sekaisin. Yritin silti vastata parhaan kykyni mukaan. Lääkäri kertoi että leikkaushaava joudutaan tekemään pystysuuntaan ja vastasin vaan että selvä. Meinasin sanoa että oletteko te ihan järjiltänne kun tuommoisia puhutte. Lapsen henki on vaarassa ja minun pitäisi ajatella millainen arpi minulle leikkauksesta tulee!? Mietin että leikatkaa kuinka vaan kun otatte vauvan pian ulos! Hetken odotettiin jossain, on kovin hämärät muistikuvat ja sitten muistan että minun piti siirtyä nopeasti leikkauspöydälle ja sitä ennen tai oikeastaan samalla juoda vauhdilla neste joka neutralisoi mahan sisällön. Ihmiset olivat esitelleet minulle itsensä, mutta en oikein tajunnut sitä ja sitten laitettiin kanyyli ja samantien nukutuslääke tosi vauhdilla. Kurkkuani painettiin samaan aikaan, mitä ihmettelin kovasti kun se sattuikin tosi kamalasti. Muistan vain räjähtävän rajun kivun ja sitten pimeys. Jälkeenpäin joku kätilöistä mainitsikin että mahani oli luultavasti vedetty auki jo hitusen ennen kuin nukutuslääke vaikutti, mutta kamalaa kipua ehti onneksi olla vain pienen hetken ja mietin että jos se pieni hetki auttaa poikaa millään lailla, niin olen ainoastaan kiitollinen leikkaavalle henkilökunnalle kun eivät ainakaan vitkutelleet. Hätäsektion jälkeen: Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin heräämössä ja olo oli todella tokkurainen. Ympärilleni kerääntyi kasvoja jonkun verran, enkä ilmeisesti nähnyt kuitenkaan kahtena kun ne olivat hämärästi erinäköisiä. En oikein tajunnut mitään mitä he puhuivat mutta koitin pinnistellä että saisin tajuntani takaisin. Ensimmäisenä kysyin kuinka vauva voi ja kuulin että hän on teho-osastolla hoidettavana. En muista pyysinkö kuvaa vai tuotiinko se minulle suoraan mutta seuraava muistikuvani on että pojan kuva annettiin minulle. En oikein nähnyt sitäkään kunnolla mutta kyllä siinä oli kuva vauvasta joka tapauksessa, vähän myöhemmin näin kunnolla ja kuvassa näkyi hellyttävän suloinen poikani. Myöhemmin huomasin että takana oli syntymäaika ja pisteet eli 1 pistettä. Kylmät väreet kulkivat selässäni kun mietin että miten vauvalla voi olla vain yksi piste.. Kysyin Jarnostakin ja hän oli kuulemma ollut jo pojan luona, mistä olin tosi kiitollinen. En muista missä vaiheessa minulle kerrottiin pojan vakavasta tilanteesta, mutta takerruin epätoivoisesti tietoon että poika on elossa, enkä suostunut olemaan muuta kuin iloinen tästä asiasta ja kaikki muu tuntui toisarvoiselta. Osaston hoitaja haki minut heräämöstä ja hän ja Jarno vei minut ensin käymään teho-osastolla pojan luona ennen kuin minut vietiin osastolle lepäämään. Siitä olen todella kiitollinen että pääsin pojan niin pian edes näkemään ja yletyin pojan varvastakin vähän koskemaan vaikka hän oli kaapissa kaikkien johtojen ja kanyylien peitossa. Hän oli sen näköinen kuin olisi unessa ja suloinen kuin mikä ainakin siltä osin mitä näin. TAYSsissa ei ollut remontin takia perhehuoneita mutta meille järjestettiin silti huone jossa Jarnokin pystyi yöpymään jotta saimme toisistamme tukea. Kaikki hoitajat olivat ystävällisiä ja huolehtivia ja siitä erittäin suuri kiitos heille kaikille. Toipuminen: Ensimmäiset sairaalassaolo-päivät olivat äärimmäisen rankkoja, kun kukaan ei vielä uskaltanut sanoa jäisikö poika henkiin vai ei. Leikkauksen jälkeisenä päivänä nousin istumaan ja tärisin niin rajusti että en päässyt pystyyn. Seuraavana aamuna nousin pystyyn ja matka vessaan oli kyllä pitkä ja aika tuskallinenkin. Suoraksi ojentautuminen oli hankalaa kun haava pisti vastaan. Pääsin kuitenkin nyt katsomaan poikaa jo pyörätuolissa, ja mahdollisimman usein käytiinkin istumassa pojan sängyn vieressä ja pitämässä kädestä. Hieroimme myös paljon jalkoja kun turvotus esti poikaa itse kauheasti liikuskelemasta ja hänellä oli selvästi kipuja. Silmät pysyivät ensimmäisen viikon lähinnä kiinni ja viikon kesti ennenkuin sain pojan ensimmäisen kerran syliini. Se oli hankalaa kaikkien letkujen, anturien ja kanyylien kanssa ja kanyyleita jouduttiin myös uusimaan useasti. Sitä hetkeä oli kuitenkin odotettu ja henkisesti oli erittäin raskasta ja masentavaa kun ei saanut vauvaansa syliin heti syntymän jälkeen eikä edes ensimmäisellä elinviikolla. Se tuska tuntui fyysisenä kipuna ja erossaolo vauvasta tuona neljän viikon sairaalassa oloaikana oli niin kamalaa, että pelkäsin jossain vaiheessa tulevani hulluksi tai masentuvani pahasti.. Pojan tilanne hätäsektion jälkeen: Istukka oli irronnut ja poika oli syntynyt hapettomana ja verettömänä ja häntä jouduttiin elvyttämään toistakymmentä minuuttia. Olimme molemmat pojan kanssa vuotaneet verta ja poika sai lisäverta heti syntymän jälkeen. Teho-osastolle hänet siirrettin käsiventilaatiossa ja siellä hänet kytkettiin hengityskoneeseen jossa hän oli pari päivää. Sen jälkeen siirryttiin nasaaliin, jossa hän sai lisähappea enään pienellä paineella. Parin päivän päästä voitiin siirtyä jo happiviiksiin joita poika käytti hieman yli kolmiviikkoiseksi lähes kokoajan. Hengitys lähti siis hyvin kulkemaan jo ensimmäisen viikon aikana. Poika sai paljon nesteitä (parhaimmillaan nesteitä meni kuudesta letkusta yhtäaikaa). Tulehdusarvot olivat korkealla lähes kotiinpääsyyn asti ja erilaisia antibioottiyhdistelmiä kokeiltiin useita. Parhaimmillaan poika sai 4 eri antibioottia. Turvotus oli ensimmäisinä päivinä rajua, paino nousi nesteistä kilon ja verenpaine oli alhainen, eli verenpainelääkkeitäkin jouduttiin antamaan. Ensimmäisinä päivinä pojalla oli jäykistely- ja maiskutteluoireita minkä vuoksi hän sai kouristuslääkettä lähes 3 viikkoa. Veren hyytymisessä oli ongelmia ja trombosyyttejä jouduttiin antamaan monta kertaa. Sydämessä oli ollut reikä joka oli korjaantunut itsestään, tämä on kuulemma aika yleistä. Hapenpuutteen takia poika oli saanut synnytyksessä aivoinfarktin oikealle puolelle talamuksen alueelle ja sen seurauksia ei tiedä ennen kuin pojalla olisi ikää enemmän. Munuaisissa näkyi takaisinvirtaus-ongelmia mitä myös täytyy seurata. Nenämahaletku päästiin poistamaan 3 viikkoa syntymän jälkeen ja poika söi jo hyvin itse tuttipullosta täysiä määriä. Maitoa alettiin antamaan suoraan mahalaukkuun 4:n päivän iässä. 4 viikkoa sairaalan teho-osastolla ja poika pääsi kotiin! Lisää pääset lukemaan päiväkirja-sivulta!